Toimintakertomukset
Alta voit lukea edellisten kausien toimintakertomukset. Kertomukset ovat järjestyksessä vanhimmasta uusimpaan, alkaen vuodesta 2024!
RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2024-2025
Yhdistyksen toiminnan tarkoitus
Yhdistyksen toiminta-ajatuksena on edistää vanhempien, oppilaiden ja koulun henkilökunnan välistä toimintaa. Yhdistyksen tavoitteena on saada toiminnallaan vanhempia ja koulua yhteistyöhön, edistämään lasten hyvinvointia ja oppimista koulussa, sekä aktivoida vanhempia mukaan koulun toimintaan. Vanhempainyhdistys edistää turvallisen ja terveellisen kouluympäristön toteutumista. Vanhempainyhdistys edistää yhteisöllisyyttä mm. tapahtumien muodossa.
Toimintatapa
Vanhempainyhdistyksen tavoitteena on avoin ja toimiva yhteistyö koulun kanssa. Yhdistys kokoontuu 1-2 kertaa vuodessa ja tarpeen mukaan useammin. Yhdistyksen hallitus kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa, järjestäytyäkseen ja tehdäkseen toimintasuunnitelman ja talousarvion seuraavalle kaudelle, sekä hyvissä ajoin ennen kauden päättymistä tuottaakseen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tarkastettavaksi toiminnantarkastajille. Tällä kaudella hallitus on kokoontunut useammin, neljä kertaa. Yhdistyksen asioista päättää yhdistyksen vuosikokous, johon kutsutaan kaikki yhdistyksen jäsenet. Vuosikokouksessa valitaan myös seuraava hallitus yhdistykselle.
Toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja se tukee koulua pääasiassa toiminnallisesti. Tapahtumista ja tilaisuuksista saaduilla tuotoilla ja avustuksilla rahoitetaan tarpeen mukaan, ennalta määriteltyjä hankintoja koululle. Vanhempainyhdistys ei kerännyt jäsenmaksuja tällä kaudella, mutta vanhempainyhdistyksen toimintaa oli kuitenkin mahdollista kannattaa haluamallaan summalla. Vanhempainyhdistyksen sääntöihin on kirjattu kaudella 2024 -2025 kohta, jossa mahdollistetaan kannatusjäsenyys. Lahjoituksia ei tullut. Vanhempainyhdistys on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yhdistys, jonka arvoja on läpinäkyvyys, yhdenvertaisuus ja eettisyys. Yhdistyksen toimintaa ohjaa yhdistyslaki, yhdistyksen omat säännöt sekä kirjanpitolaki.
Hallinto 2024 -2025
Puheenjohtaja Anniina Viitamäki, varapuheenjohtaja Marika Perttula-Nevalainen, rahastonhoitaja Marika Parviainen, sihteeri Riikka Laukkanen, sekä hallituksen jäsenet Lotta Kangasniemi, Elina Loponen ja Heini Sariola-Nieminen. Heini Sariola-Nieminen erosi hallituksesta heti kauden alussa omasta toiveestaan. Yhteydenotot rajis.vanhy@gmail.com.
Toiminnan tarkastajina toimivat Alona Mäkinen ja Laura-Kaisa Lampinen, varalla Noora Koskenohi.
Toimintakauden päätavoitteet ja tapahtumat
Vanhempainyhdistys pyrki aktiivisesti selkeyttämään ja avaamaan toimintaansa kaudella 2024-2025. Tämä toteutettiin kirjaamalla selkeä toimintasuunnitelma, tekemällä vuosikello ja uudistamalla säännöt. Näillä toimilla pyrittiin läpinäkyvyyteen ja eettisyyteen, jotka ovat yhdistyksen arvoja.
Yhdistykselle rakennettiin kotisivut (https://rajakylankoulunvanhempainyhdistys.yhdistysavain.fi/ )johon julkaistiin voimassa oleva toimintasuunnitelma ja edellisen kauden toimintakertomus. Yhdistykselle saatiin avattua myös pankkitili rahaliikennettä helpottamaan.
Yhdistys pyrki mainostamaan toimintaansa tehokkaammin, mm. lauantain koulupäivän yhteydessä pitämällä infon toiminnasta vanhemmille rehtorin tilaisuudessa, tehostamalla Wilmassa tapahtuvaa tiedottamista ja ottamalla käyttöön aktiivisemmin yhdistyksen facebook-sivuston sekä uudet kotisivut.
Vanhempainyhdistys järjesti toimintakaudella kolme päätapahtumaa. Tapahtumakauden aloitti perinteeksi muodostuneet Halloween-teemaiset discot lokakuun lopussa, kahtena eri päivänä. Ensimmäinen disco pidettiin 3-4-luokkalaisille 29.10.24 ja toinen disco 1-2-luokkalaisille 30.10.24 klo 17-19 koulun juhlasalissa ja ruokalan tiloissa. Näistä tapahtumista varat kerättiin stipendeihin ja osittain muihin koululle tehtyihin lahjoituksiin.
Lisäksi järjestettiin perinteikäs Kevätrieha, Rajakylän koulun pihassa huhtikuun lopussa. Tapahtumaan saatiin aktiivisemmin mukaan myös Länsimäen koulun vanhempainyhdistys ja Länsimäen koulun luokkia. Tapahtumassa Rajakylän koulun vanhempainyhdistys keräsi varoja myymällä metrilakuja (tapahtumassa jääneet lakut myytiin mm. vanhempien työpaikoilla ja harrastuskisoissa sekä facebookin välityksellä). Yhdistys hoiti tapahtuman valvonnan yhdessä Länsimäen koulun vanhempainyhdistyksen kanssa. Yhdessä paikalle koordinoitiin NMKY, Vapaapalokunta, paikallinen partio Tuliketut, FC Kontu, paikallinen tennisseura sekä luokkien erilaisia pisteitä kuten buffetteja, makkaran myynti, kasvomaalaukset, kirpputoripisteet ja arpajaiset sekä poniratsastus. Näin tuimme luokkien mahdollisuutta kerätä rahaa esimerkiksi leirikouluihin. Rajakylän koulusta osallistui vain 4 luokkaa.
Yhdistys hankki tulevia tapahtumia varten pumpputermospulloja, Halloween koristeita ja muita tarvikkeita helpottamaan tulevien tapahtumien järjestämistä. Näihin hankintoihin käytetiin yhdistykselle jo kertyneitä varoja.
Vanhempainyhdistys osallistui Länsimäen koulun kanssa yhteiseen glögi-iltaan, jossa keskusteltiin tulevasta yhteistyöstä.
Turvallisen koulutien järjestäminen oli tärkeä tavoite koulujen alkaessa syksyllä, ja syksyllä 2025 saimme paikalle hienosti vanhempia 5 eri perheestä ja sen lisäksi teimme yhteistyötä Sol palveluiden kanssa, josta saapui 6 aikuista turvaamaan koulutietä ja jakamaan lapsille heijastimia yhtenä päivänä. Edellisen kauden syksyn koulutien turvaaminen oli ollut suuri haaste, sillä saimme vain muutaman vanhemman ensimmäisenä koulupäivänä ja yhden perheen toisena koulupäivänä koulun jättöpaikalle. Vanhempain yhdistys haluaa vielä kertaalleen kiittää suuresti tätä perhettä panostuksesta koulutien turvaamiseksi syksyllä 2024!
Stipendit
Yhdistys halusi jälleen kannustaa lukukauden aikana koulun oppilaita stipendien muodossa. Tällä toimitakaudella stipendejä uudistettiin niin, että summaksi tuli 10 euroa per stipendi (ent.20e) ja niitä jaettiin kaksi per luokka (ent.yksi). Stipendit jaettiin lahjakortin muodossa. Yhdistys halusi muuttaa myös perusteita stipendien jaolle. Yhdistys pitää arvojensa mukaan tärkeänä, että kaikilla lapsilla on tasavertainen mahdollisuus stipendiin. Tämän vuoksi toinen stipendi myönnettiin lapselle, joka on omiin lähtökohtiinsa nähden tsempannut toimintaansa lukukauden aikana ja toinen stipendi myönnettiin lapselle, joka toimii luokassa ystävällisesti, avuliaasti ja kohteliaasti muita huomioiden. Stipendin voi saada vain kerran. Stipendin saajan valitsi kunkin luokan opettaja näiden kriteerien mukaan. Stipendit jaettiin niin syys- kuin kevätlukukauden päätteeksi.
Lahjoitukset
Vanhempainyhdistys lahjoitti kaudella 2024-2025 koululle vapaa-ajan tarvikkeita (pehmopallot ja kartiot) sekä avusti 6 luokkaa heidän tekemissään retkissä lasten kanssa.
Muuta
Vanhempainyhdistys on tehnyt tiivistä yhteistyötä Rajakylän koulun rehtorin kanssa. Vanhempainyhdistys aloitti myös yhteistyötä luokanopettajien kanssa, kun vanhempain yhdistyksen varapuheenjohtaja osallistui koulun hallituksen kokoukseen syksyllä, ja sen tuloksena saimme mm. tiedotettua tarjolle tulleesta uudesta retkiavustuksesta ja kerättyä opettajien toiveet hankittavista lahjoituksista. Yhdistys lahjoitti koululle opettajien toiveesta pehmopallot luokkiin sekä merkkikartiot liikuntavarusteisiin.
Yhdistys aloitti kaudella 2024-2025 yllä mainitun uuden toimintatavan, opettajien erikseen kirjallisesti hakemat avustukset luokkien retkiin. Retkirahastoa hyödynnettiin mukavasti, mutta seuraavalla kaudella lisäämme tiedostusta asiasta ja muokkaamme hakemuksiin aikarajan.
Vanhempainyhdistyksellä oli tarkoituksena toteuttaa myös kysely opettajille, jossa he voivat nostaa esille ilmiöitä, joihin toivovat vanhempainyhdistyksen reagointia tai apua, sekä kohdan ilmaista tarpeen välineistöstä omassa luokassa. Valitettavasti resurssien niukkuuden vuoksi, kyselyä ei saatu toteutettua.
Selvityksessä oli myös vaalikahvilan pito koululla, mutta emme saaneet lupaa kahvilaan, sillä hyvin aikaisesta yhteydenotosta huolimatta, kahvila annettiin vaalitoimijoiden sisäisen tiedotuksen epäonnistuttua toiselle toimijalle.